Lauantain 19.02.2011 treenit

Tälle päivälle tuli viisi tuntia treenien ohjausta ja itse treenasin niistä kaksi. Lauantai on tällä hetkellä meikäläisen pisin työpäivä ja treeni mielessä myös haastava.  Herätys jo kasilta aamulla että kerkeää syödä rauhassa kunnon aamupalan ja vielä ajoissa (HIPKOn) kontulan salille ennen kahvakuulatunnin alkua.

 

Klo. 10:30-11:30 Kahvakuula HIPKO Kontulan sali

Teetin aamuvirkuille treenareille saman treenin kuin keskiviikkona mutta nyt toistojen sijasta tekivät 30 sekuntia per liike. Säästelin itseäni päivän omia treenejä silmällä pitäen ja vain ohjasin nämä treenit. (Treeni löytyy alempaa...) Siirtymisen aikana söin proteiinipatukan ettei energiat lopu kesken niin kuin edellisviikon lauantaina.

 

Klo. 12:00-13:00 Combat Hapkido peruskurssi HIPKO Vuosaaren sali

Kuulan jälkeen puolentunnin siirtymäaika kontulasta vuosaaren salille jossa vuorossa Combat Hapkidon peruskurssi. Perusmateriaalin läpikäymistä hieman sovelletusti etteivät porukat ihan tylsisty. Kaatumisharjoituksia, suorilta lyönneiltä puolustautumista, polvipotkua ja noista aineksista rakennettua sovellusharjoitusta.

 

Klo. 13:00-14:15 Combat Hapkido ylemmätvyöt HIPKO Vuosaaren sali

Heti peruskurssin perään vedettiin yhdessä Markon (Råman) kanssa ylempienvöiden treenit jotka itsekkin jotakuinkin kokonaan treenasin. Kolme eri niputustekniikkaa lähietäisyydeltä vastatekniikkana tarttumisiin yhdellä tai kahdella kädellä staattisesti, työntäen ja vetäen. Annettiin myös luovan ajattelun kukkia ja kaikki saivat hakea omia ratkaisujaan edellä mainituista lähtökohdasta. Suurinosa ajasta käytettiin kuitenkin taas pystyottelutekniikoiden harjoitteluun ja tarkemmin vielä oman suojauksen eli paketin kasassa pitämiseen. Sparria yhden miinuutin erillä ehkäpä jotain 15 erää. Selkä oireili taas hieman kun rupesin potkimaan mutta ei mitään ihan hirveetä haittaa mutta alaselkä on jotenkin väsyneen oloinen jumituksen lisäksi...

 

Pari hyppytuntia tässä välissä eli ruokatauko ja sitten salin vaihto KIKOlle leppävaaraan jossa otin pukkarissa noin puolen tunnin päikkärit.

 

Klo. 17:00-18:00 Tekniikkanyrkkeily KIKO Leppävaara

Ensin peruslämppärit niin kuin aina. Tänään tehtiin peruslyöntien harjoittelua kahden lyönnin sarjoissa niin että, tekivät kaksi eri lyöntiä samalla kädellä. Esimerkiksi etukäden suora ja uppari (kohokoukku). Kun peruslyönnit oli käyty läpi teetätin askelluslyötejä suorilla eteenpäin ja kun se rupesi sujumaan niin sitten taaksepäin sama homma. Loppuun vielä hieman lyötirallia kuuden lyönnin sarjalla pääpainotus käsien palautuksella eikä niinkään nopeudella.

 

Klo. 18:15-19:15 Kahvakuula KIKO Leppävaara

Päivän viimeinen treeninohjaustunti ja toinen päivän omista harjoittelutunneista. Koska KIKOn ryhmät eivät olleet vielä tehneet keskiviikon treeniohjelmaa niin tehtiin se ja taas tavoitteena saada 10 toistoa kaikkia liikkeitä kolme kierrosta.

 

Lähdettiin taas rauhallisesti liikkeelle herätellen kroppa vähän kerrassaan. Käytännössä tehtiin sama lämmittely kuin keskiviikkonakin mutta hieman enemmän haettiin lämpöä kehonpainolla tehtävillä liikkeillä kuin silloin ja perään kuulalla muutamia lämmittäviä lisäliikkeitä. Sitten mentiinkin taas varsinaiseen tekniikkaosioon ja samlla tavalla käytiin läpi perusheilautukset ja nostot sekä varsinaisessa harjoituksessa olevat vaikeammat/uudet liikkeet. 

 

Liikkeinä oli tällä kertaa:

 

1. 1 käden Etuheilautus vasen käsi

2. Askelkyykky eteen oikella jalalla samaan aikaa vasen käsi työtää kuulan rackistä pään yläpuolelle

3. 1 käden Etuheilautus oikea käsi

4. Askelkyykky eteen vasemmalla jalalla samaan aikaa oikea käsi työtää kuulan rackistä pään yläpuolelle

5. Tempaus vasen käsi

6. 1 jalan maastaveto ristiin eli kuula on vasemmassa kädessä ja kuula käy maassa oikean jalan varpaiden edessä

7. Tempaus oikea käsi

8. 1 jalan maastaveto ristiin eli kuula on oikeassa kädessä ja kuula käy maassa vasemman jalan varpaiden edessä

9. Pullover + vatsarutistus jalkojen nostolla

10. Horizontal row vasen käsi

11. Horizontal row oikea käsi

12. Floorpress vasen käsi

13. Floorpress vasen käsi

14. Vartalon sivuille taivutus kuula rintakehän korkeudella tai pienemmällä kuulalla suorilla käsillä pään yläpuolella

 

Tavoitteena tehdä 10 toistoa jokaista liikkettä kolmen kierroksen ajan ja jos vaan mahdollista niin tauko vain kierrosten välillä. Tein itse ensimmäisen kierroksen käyttäen vain 16kg kuulaa kuullostellen miten selkä kestää ja reagoi. Selkä tuntuikin olevan ihan ok 16kg kanssa joten otin toiselle kierroksesta lähtien toiseksi kuulaksi 24kg jolla tein kaikki muut paitsi liikkeet 2, 4, 9 ja 14. Jos nyt joku ihmettelee miksen ottanut esimerkiksi 20kg millä olisin pystynyt tekemään myös nuo neljä liikettä niin syy on hyvin yksinkertainen. Kuulia ei vaan ollut tarpeeksi kun tunnille osallistujia sen verran monta.

Treenifiilis oli hyvä ja energiaa tuntui riittävän vaikka päivällä tauon aikana oli taas tunne että, mitenkähän sitä jaksaa puristaa kuulatreenin. :-)

 

Viikon harjoittelutuntien saldo oli siis kokonaisuudessaan yhdeksän. Noista siis kaksi oli puhtaasti kahvakuulaa ja yksi kieroharjoittelua sekä kahvakuulaa. Olen kyllä ihan tyytyväinen tämän viikon harjoiteluuni ottaen huomioon tuon selkäni jumituksen. Ehkä ei ihan täydellä höyryllä pystynyt tällä viikolla puskemaan treenejä läpi mutta kuitenkin tunnen kunnon selkeästi parantuneen viime viikkojen aikana. Kehitys on tapahtunut nimenomaan kestävyyspuolella mikä onkin juuri sitä mitä minun pitäisikin saada kehitettyä.

 

Palkitsenkin itseni hyvällä ruualla loppuviikonlopun ja palauttelen kehoa ensiviikon treenejä varten joka tulee olemaan muutenkin kevyempi harjoituksellisesti kuin tämä. :-)

 

Ensi viikkoon! Harjoittelun iloa kaikille! :-)

Lauantain 19.02.2011 treenit

How To Prevent Prostate Problems And Diseases?

The prostate is the central portion of a male's reproductive :. It secretes fluids that aid in the transportation and activation of sperm. The prostate related is found just while watching rectum, below the bladder and surrounding the urethra. When there is prostate problem, in most cases really miserable and inconvenient for that patient as his urinary method is directly affected.

The common prostate medical problems are prostate infection, enlarged prostate and cancer of the prostate.



Prostate infection, also known as prostatitis, is among the most common prostate-related overuse injury in men younger than 55 yrs . old. Infections from the men's prostate are classified into four types - acute bacterial prostatitis, chronic bacterial prostatitis, chronic abacterial prostatitis and prosttodynia.

Acute bacterial prostatitis is the least common of most varieties of prostate infection. It is brought on by bacteria located in the large intestines or urinary tract. Patients may go through fever, chills, body aches, back pains and urination problems. This condition is treated by using antibiotics or non-steroid anti-inflammatory drugs (NSAIDs) to relieve the swelling.

Chronic bacterial prostatitis is often a condition of a particular defect inside gland and the persistence presence of bacteria within the urinary tract. It can be due to trauma to the urinary tract or by infections originating from other parts in the body. A patient may feel testicular pain, back pains and urination problems. Although it is uncommon, it can be treated by removal with the prostate defect followed by the use antibiotics and NSAIDs to treat the soreness.

Non-bacterial prostatitis accounts for approximately 90% of most prostatitis cases; however, researchers have not even to create the sources of these conditions. Some researchers believe chronic non-bacterial prostatitis occur because of unknown infectious agents while other think that intensive exercise and high lifting can cause these infections.

Maintaining a Healthy Prostate

To prevent prostate diseases, a suitable diet is important. These are some with the steps you can take to maintain your prostate healthy.

1. Drink sufficient water. Proper hydration is essential for overall health and this will also keep the urinary track clean.

2. Some studies claim that a number of ejaculations weekly will assist you to prevent cancer of prostate.

3. Eat beef without excess. It has been shown that consuming greater than four meals of beef a week will raise the probability of prostate diseases and cancer.

4. Maintain an appropriate diet with cereals, vegetable and fruits to ensure sufficient intake of nutrients needed for prostate health.

The most significant measure to look at to make sure a normal prostate is usually to choose regular prostate health screening. If you are forty years of age and above, you should select prostate examination at least one time 12 months.

New comment

Treenipäiväkirja

Torstai 24.02.2011 treenit

Tuli sitten treenattua vaikka olin hieman ajatellut pitää vapaapäivän harjoittelusta...Illan viimeiselle tunnille ei tullut kuin neljä urheaa miestä Äijä-treeniin (Kuntonyrkkeily+kiertoharjoittelutunti) KIKOlle joten piti sitten itsekkin osallistua kun oli kerrankin reilusti tilaa ja olin vielä...
Read more

Keskiviikon 23.02.2011 kahvakuulatreenit

Tänään oli taas kahvakuulan vuoro ryhmätunnin muodossa. Tein itse treenin muitten mukana ja hiki irtosi mutta hieman enemmänkin olisi voinut puristaa. Yhden kierroksen enemmän olisi pystynyt hyvin vetämään. Samalla tavalla kuin aina niin taas lähdettiin nivelien liikkuvuudesta ja kropan...
Read more

Lauantain 19.02.2011 treenit

Tälle päivälle tuli viisi tuntia treenien ohjausta ja itse treenasin niistä kaksi. Lauantai on tällä hetkellä meikäläisen pisin työpäivä ja treeni mielessä myös haastava.  Herätys jo kasilta aamulla että kerkeää syödä rauhassa kunnon aamupalan ja vielä ajoissa (HIPKOn) kontulan salille ennen...
Read more

Torstain ja perjantain treenit 17.-18.02.2011

Ilman kuula harjoittelua ja muutenkin ilman lihaskuntoharjoittelua meni nämä kaksi päivää. Olen urittänyt säästellä selkää kun alaselän jumitus ei meinaa millään luovuttaa. Huomenna lauantaina on kahvakuulan vuoro illalla. Toivottavasti vaan selkä on sen verran kunnossa että, se on mahdollista...
Read more

Keskiviikon 16.02.2011 treenit

Vain kahvakuulatreenit tänään eli harjoittelin saman setin jonka ohjasin ryhmälle. Tapani ohjata harjoituksia on yleensä sellainen että lähdetään rauhallisesti liikkeelle eli herätellään kroppaa vähän kerrassaan kunnes se on valmis kunnon menoon ja loppua kohti voi kukin treenari kiihdyttää tahtia...
Read more

Tiistain 16.02.2011 treenit

Tiistai illan treenit olikin enemmäkin crosstraining tyyppistä harjoittelua kun ei varsinaista kuulaharjoittelua ollut yhtä liikettä lukuunottamatta. Ohjelmassa oli siis KuntoBoxingCircuit ja VoimaCircuit HIPKOlla. Ohjasin kummatkin treenit joten ihan täysillä ei tullut itse treenattua mutta hiki...
Read more

Maanantain 14.2.2011 treenit

Treenasin tänään siitä huolimatta että, alaselkä on hieman temppuillut ja olisi varmaan ollut parempi antaa sille lepoa mutta minkäs teet kun kone haluaa rasitusta? :-) Tänään oli vuorossa kiertoharjoittelu johon kuului: 1. Voimistelurengaspunnerrus jossa lisävastuksena vetokumi 2. Leuanveto jossa...
Read more

Kohti Kahvakuulan SM-kisoja

Nimeni on Mika Kangas ja työkseni teen nykyään omalla firmalla nimeltä TRACOFIN liikunnanohjauksia ryhmätunneilla ja valmennan yksityisiä henkilöitä heidän liikuntatavoitteissaan. Olen elämäni aikana harrastanut monia lajeja aina nuoruuden yleisurheilun, kuntosaliharjoittelun ja kamppailulajien...
Read more
<