Tiistain 16.02.2011 treenit

Tiistai illan treenit olikin enemmäkin crosstraining tyyppistä harjoittelua kun ei varsinaista kuulaharjoittelua ollut yhtä liikettä lukuunottamatta. Ohjelmassa oli siis KuntoBoxingCircuit ja VoimaCircuit HIPKOlla. Ohjasin kummatkin treenit joten ihan täysillä ei tullut itse treenattua mutta hiki ainakin tuli ja jaloissakin alkaa taas parin peräkkäisen päivän treenit hieman tuntua. :-)

 

KuntoBoxingCircuit on siis kuntonyrkkeilyä + kiertoharjoittelua. Enemmän aerobisenharjoittelun puolelle menee tuo kuntonyrkkeily mutta se onkin minulle ihan hyvä koska sillä puolella on kehitykselle tarvetta. Lämmittelyn ja lyöntitekniikan harjoittelun (Kesto näille noin 15min) jälkeen lyöntisarjoja vaihdellen hankoihin lyömisestä säkin mättämiseen ilman isompia taukoja hieman yli 30 minuuttia. Sitten olikin vuorossa jumppa joka tällä kertaa koostui: Hyppykyykyt käsipaino molemmissa käsissä, punnerrus, kulmasoutu käsipainoilla ja vauhtipunnerus käsipainoilla (siis käsipainot rinnalla kyykkyyn ja ylös tullessa punnerretaan käsipainot suorille käsille pään yläpuolelle). Suoritustapana kaikissa liikkeissä mahdollisimman räjähtävä suoritus. Suoritusaika 30 sekuntia per/liike. Kaksi kierrosta yhteen putkeen ilman taukoja. Loppuun vielä kaikki irti kun oli loppukirin aika eli kahdessa ryhmässä tekemällä ensin toiset tekivät säkillä suoria lyöntejä max nopeudella 30 sekuntia ja toiset löivät samaan aikaan hanskoihin uppareita (kohokoukkuja) niin paljon kuin tuohon 30 sekuntiin kerkesi. Kun kumpikin pareista oli tehnyt oman 30 sekuntisensa vaihdettiin hanskoilta säkeille ja toisin päin. Eli kumpikin ryhmä teki säkillä suorat lyönnit ja hankoihin lyöden upparit. Lyhyet venyttelyt vielä loppuun vaikka tunti meni hieman yliajalle.

 

15 minuutin tauko ennen kuin seuraava tunti vuorossa jonka käytin laittamalla välineet paikoilleen VoimaCircuittia varten.

 

VoimaCircuit on kiertoharjoittelua jossa pääasiassa pyritään parantamaan lihaksen voimakestävyysominaisuuksia kiertoharjoittelulla mutta niin kuin tämän illan harjoituksesta näkyy niin teemme myös räjähtävyyttä vaativia/parantavia liikkeitä.

Ensin tehtiin noin 10 minuutin lämppäri yhditettynä liikkuvuutta parantaviin liikkeisiin jonka jälkeen illan liikeiden läpi käyminen.

Liikepisteitä oli tällä kertaa vain 6 joita kutakin tehtiin 30 sekuntia ja kierroksen jälkeen oli 30 sekunnin palautus.

1. Punnerrus + rinnalleveto + ylöstyöntö yhdistelmä levytangolla tai käsipainoilla. Itse tein levytangolla jossa 5kg levyt eli yhteensä 30 kg.

2. Lantionnosto työtä tekevä jalka korokkeella 4-6 toistoa -> jalan vaihto.

3. Puolikuu kahvakuulalla tehtynä.

4. Suorat vatsalihakset tehtiin alaselkä jumppapallon päällä ja lisävastuksena 5kg levypaino rintakehän päällä.

5. Vuorokierroksin: Hyppykyykky 5kg käsipaino molemmissa käsissä / Hyppyaskelkyykky pysyen koko ajan ala-asennossa ja nopealla jalkojen paikan vaihdolla.

6. Vuorokierroksin: Hauiskääntö / Ranskalainen ojentajapunnerrus seisten.

 

Kierroksia taisi tulla kaiken kaikkiaan 6 joista ensimmäinen oli vielä enemmän lämmittelyä ja liikeiden harjoittelua. Treeni kulki yllättävän hyvin eikä tullut vaikeita hetkiä oikeastaan missään vaiheessa. Hieman painoi ekassa liikeyhdistelmässä maanatain rengaspunnerrukset mutta muuten ei ongelmia. :-) Kunto siis näyttäisi edelleen olevan parempaan suuntaan mikä on tietysti hyvä juttu ajatellen aikataulua niihin kahvakuulan SM-kisoja. :-) Niistä puheen ollen, sain tietoa että ehkä Biathlon SM-kisat olisi sitenkin tänä vuonna mutta jo touko-kesäkuussa. Aikataulu aikaistuisi siis monella kuukaudella mutta seuraavat kuukaudet näyttävät pystyykö tämmöinen kohta 40 vuotias kroppa vielä saavuttamaan huippukunnon noin lyhyessä ajassa. Pitää koputtaa puuta että kroppa kestää eikä tule pahempia rasitusvammoja tai muita ongelmia...

 

Tämän keskiviikon harjoitusten osalta katson miltä tuntuu illalla. Vuorossa olisi kahvakuulaa ja Combat Hapkidoa mutta kropan tuntuman mukaan mennään...

 

Tiistain 16.02.2011 treenit

No comments found.

New comment

Treenipäiväkirja

Torstai 24.02.2011 treenit

Tuli sitten treenattua vaikka olin hieman ajatellut pitää vapaapäivän harjoittelusta...Illan viimeiselle tunnille ei tullut kuin neljä urheaa miestä...

Keskiviikon 23.02.2011 kahvakuulatreenit

Tänään oli taas kahvakuulan vuoro ryhmätunnin muodossa. Tein itse treenin muitten mukana ja hiki irtosi mutta hieman enemmänkin olisi voinut...

Lauantain 19.02.2011 treenit

Tälle päivälle tuli viisi tuntia treenien ohjausta ja itse treenasin niistä kaksi. Lauantai on tällä hetkellä meikäläisen pisin työpäivä ja treeni...

Torstain ja perjantain treenit 17.-18.02.2011

Ilman kuula harjoittelua ja muutenkin ilman lihaskuntoharjoittelua meni nämä kaksi päivää. Olen urittänyt säästellä selkää kun alaselän jumitus ei...

Keskiviikon 16.02.2011 treenit

Vain kahvakuulatreenit tänään eli harjoittelin saman setin jonka ohjasin ryhmälle. Tapani ohjata harjoituksia on yleensä sellainen että lähdetään...

Tiistain 16.02.2011 treenit

Tiistai illan treenit olikin enemmäkin crosstraining tyyppistä harjoittelua kun ei varsinaista kuulaharjoittelua ollut yhtä liikettä lukuunottamatta....

Maanantain 14.2.2011 treenit

Treenasin tänään siitä huolimatta että, alaselkä on hieman temppuillut ja olisi varmaan ollut parempi antaa sille lepoa mutta minkäs teet kun kone...

Kohti Kahvakuulan SM-kisoja

Nimeni on Mika Kangas ja työkseni teen nykyään omalla firmalla nimeltä TRACOFIN liikunnanohjauksia ryhmätunneilla ja valmennan yksityisiä henkilöitä...
<