Indonesian matkan jälkikäteen muisteltuna.
Pitkä päivitystauko on takana ja yritän nyt taas pitää tiuhempaa tahtia päivityksissäni. :-)
Indonesian matka oli loistava kokemus, jonka aikana kiersin koko Balin, Lembongan saaren ja kävimme pikaisella tulivuorenkiipeily reissulla Jawan puolella!
Aloitimme matkamme lentämällä ensin Singaporeen ja siltä edelleen Balille. Balilla tuli heti ulos päästyämme vastaan lämmin henkäys tropiikkista ilmaa, joka tuntui mahtavalta pitkän lentomatkan jälkeen! Oli jo pimeää kun pääsimme ulos lentokentältä ja otimme taksin hotellillemme, joten emme juurikaan nähneet Denpasaria tulomatkalla. Väsyneeseen mieleen jäi kuitenkin todella sokkeloiselta vaikuttava reitti, ilman mitään hajua kuinka olisi pääsyt takaisin jos olisi tullut tarve mennä ilman taksia...
Ensimmäinen hotelli oli varattu vain yhdeksi yöksi ennen matkan jatkumista pohjois Balin suuntaan. Hotelli oli ihan ok ja ruoka hyvää eli siinä mielessä ei valittamista. Hotellista saimme varattua itsellemme myös kuskin joka veisi meidät seuraavaan kohteeseemme pohjoisessa. Luonnonsuojelualueella sijaitseva hotellimme Waka Shorea oli jotain mitä olimme odottaneet eikä se juurikaan pettänyt odotuksiamme! Viidentoista minuutin venematkan jälkeen saavuimme hotellin rantaan ja kun olimme matkalla kirjautumaan hotelliin, ilmestyi paikallinen peura syömään pihassa kasvavien puiden lehtiä! Nyt oltiin rauhallisessa paikassa!
Meillä oli oma "villa" eli tuollainen omalla terassilla varustettu mökki. Ei siis ihan sellainen mitä villa sanalla yleisesti tarkoitetaan mutta yhtä kaikki todella mukava ja kodikas. Pieniä geggo-liskoja on käytännössä jokaisessa paikassa ympäri Indonesiaa ja niin myös täällä. Ne tulevat esiin hämärän laskeutuessa ja pitävät omaa hauskan kuulloista ääntään katon rajasta. Niitä ei juurikaan kannata hätistellä pois, koska ne pitävät hyönteiset hyvin kurissa sisätiloissa. :-)
Pieni episodi tuli kyllä hyönteisen kanssa kun menin yhtenä aamuna suihkuun. Kun laitoin veden valumaan niin lattialla ollut "kohtuullisen" suuri hämähäkki loikkasi jalalleni ja aiheutti hieman sydämen tykytyksiä! Ei kuitenkaan puraissut... huh!
Halusimme käydä kokeilemassa snorklaamista ja lähdimmekin ryhmän mukaan jo seuraavana päivänä. Kuinka hieno voi koralliriutta ollakkaan! Parin tunnin snorklauksen aikana näin niin paljon erilaisia ja eri värisiä kaloja sekä koralliriuttaa ettei juuri missään päin maailmaa enää ole samanlaista runsautta! Sukeltaminen olisi ehkä ollut vielä hienompaa mutta en ole vielä suorittanut sukelluskoulutusta, joten ei tällä kertaa.
Muutaman päivän nautittuamme hotellin antimista hyvien ruokien ja juomien sekä kokemusten vahvistamina, olimme valmiita lähtemään kohti Jawaa ja tulivuorta nimeltä Raung!
Lähdimme aikaisin aamulla veneellä taas kohti vastarantaa, josta kävelimme muutaman sata metriä isolle tielle. Siinä sitten kerkesimme odotella pari minuuttia kun jo näimme paikallisen bussin tulevan ja eikun poukaloa pystyyn! Paikallinen bussi maksaa muutamia kymmeniä senttejä euroissa. Bussit kulkevat ristiin rastiin Balin saarta ja pääset käytännössä minne vaan sillä. Me olimme menossa kohti satamaa, josta ottaisimme lautan toiselle puolelle lahtea eli Jawan puolelle. Kyyti on vauhdikasta ja pysäkkejä ei varsinaisesti ole vaan bussi pysähtyy aina kun joku haluaa kyytiin. :-)
Lautta oli täynnä ihmisiä ja autoja eli tunnelma oli tiivis. :-)
Tapasimme lautalla mahtavan miehen nimeltä Edi. Juteltuamme hänen kanssaan, otti hän elämän tehtäväkseen saattaa meidät määränpäähämme Raung vuorelle. Uskomatonta ystävällisyyttä ja avuliaisuutta! Monien kommelluksien kautta pääsimme viimein paikkaa, josta aloittaisimme nousun vuoren huippua kohti. Edin avulla saimme sovittua oppaat ja olimme valmiit aloittamaan nousun! Olimme olleet koko päivän käytännössä autossa ja ruoka sekä uni oli jäänyt aika vähiin, joka omalla kohdalla lisäsi hieman epäilyä kiipeilyn onnistumisesta....
Ennen varsinaisen kiipeilyn alkamista meidän piti päästä noin kymmenen kilometriä viidakkoon. Oppaamme nousivat skoottereiden selkään ja siihen taakse oli sitten meidän mentävä... On aika villiä mennä pimeässä 60-80km tunnissa pikkupolkuja alarinteitä ylös päin väistellen oksia ja toivoen ettei vaan kaaduta, koska se olisi tarkoittanut jalan tai käden poikki menemistä. Eikä päässä ollut lippalakkikaan olisi päätä suojannut... Arvatenkin päästiin viimein ehjänä paikkaan, josta kiipeäminen alkaisi. Maksu kuskeillemme ja he lähtivät takaisin jättäen meidät pilkkopimeään viidakkoon.
Laitoimme otsalamput päälle ja lähdimme nousemaan rinnettä ylös päin seuraten kosteaa viidakkopolkua. Alkumatka ei ollut mitenkään raskasta tai hankalaa. Ainut ongelma oli oikeastaan kosteus, joka tarttui oksista sekä lehdistä vaatteisiin ja teki vaatteistamme märkiä jo alkumatkalla. Ilma oli lämmin myös yöllä eivätkä kosteat vaatteet sinänsä haitanneet muuten kuin tauoilla, jolloin tahtoi viileys tulla väkisin kehoon.
Pidimme pieniä taukoja välillä ja söimme aina samalla hieman, jottei energiat loppuisi kesken. Oppaamme ei juurikaan osannut englantia ja keskustelu oli hieman vaikeaa mutta yllättävän hyvin saimme kommunikoitua. :-)
Ylös päin kapuaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja usko huipulle pääsemiseen yritti hiipua aina välillä kun tuntui hankalalta. Noin kaksi kolmas osaa kiipeämisestä tehtyämme huomasimme olevamme etuajassa jos aikoisimme olla huipulla auringon noustessa. Päätimme nukkua taivasalla muutaman tunnin ja jatkaa sitten taas kiipeämistä. Uni ei oikein tullut väsymyksestä huolimatta mutta sain torkuttua hieman. Oli todella kylmä nukkua vaikka vaihdoimme kuivat vaatteet päälle ja käperryimme takkiemme sisään. Parin tunnin kuluttua aloimme nousta ja valmistella kiipeämisen jatkamista. Koneen käynnistyminen kesti jonkun 15 minuuttia ja sen jälkeen tuntui, että taas jaksaa pistää jalkaa toisen eteen.
Aamu kuuden aikoihin olimme nousemassa viimeistä rinnettä kraaterin reunalle (allekirjoittanut aika väsyneenä), josta avautui mahtavat näkymät! 400 metriä alempana kraaterissa oli pienemempi kraateri, josta hiljakseen nousi savupatsas. Kraaterin halkaisija on kaksi kilometriä ja reunalta alas siis 400 mteriä. Tästä videosta saatte hieman käsitystä millainen kraateri on kyseessä.
Raung oli muuten purkautunut tämän vuoden lokakuussa eli vain vajaat puolivuotta meidän käynnin jälkeen... Ei mitenkään räjähtämällä mutta olisi ollut jännittävämmät hetket olla vuorella jos olisi purkautunut silloin kun itse olimme siellä...
No kaikki meni lopulta hyvin ja noin kymmenen tunnin jälkeen olimme taas alhaalla odottamassa kyytiä takaisin lautalle.
Paluumatka lautalle meni huomattavasti nopeammin kuin toiseen suuntaan ja se olikin mukavaa koska kehossa alkoi jo tuntua kiipeilyn rasitukset.
Olimme illalla etelä Balilla ja unta ei tarvinnut hirveästi houkutella kun pääsimme hotelliin! Muutama yö tuossa rantahotellissa menikin vikkelästi ja oli aika jatkaa taas matkaa.
Tällä kertaa suuntasin Lembonganin saarelle joka on noin parinkymmenen kilometrin päässä Balista. Se on pieni saari ja sen kiertää skotterilla päivässä.
Siellä on mahtavia rantoja ja elämä on vielä suhteellisen perinteistä vaikka turismin vaikutukset ikävä kyllä jo näkyvät selvästi lisääntyneenä roskaamisena. Ihmiset olivat todella ystävällisiä niin kuin olivat joka puolella minne menimme. Lukuunottamatta pahinta turistialuetta Balilla jossa meni hermo kaikkien kaupustelijoiden kanssa. Hetkeäkään ei voinut kävellä ilman että joku ei tarjoaisi jotain ostettavaksi...
Seuraavana oli vuorossa Balin keskiosassa sijaitseva Ubud joka oli omalla tavallaan kiva paikka. Ruoka oli hyvää ja edullista. Paljon nähtävyyksiä ja jos ryhtyy juttelemaan paikallisten kanssa niin voi löytää ihan todella perinteistä menoa ihan nurkan takaa! Monkey Forrest oli ihan kiva myös.
Se on temppelialue, jossa on apinoita. Se on kylläkin aika lailla turisteille suunnattu ja hinta on sen mukainen. Kyselemällä löytää kyllä parempiakin vierailupaikkoja.
Kolme yötä Ubudissa ja paluu takaisin Balin eteläosaan harjoittelemaan Bakti Negara Silatia. Tästä olen kirjoittanut tarkemmin Fight Sport lehden matka-artikkelissa.
Silat harjoittelun jälkeen olikin jo aika lailla hetki lähteä kotia kohti vaikkei mieli tehnytkään!
Hieno kiipeily ja koko reissu vaikka olikin hieman rämpimistä välillä mutta niin se taitaa olla viidakossa aina... Joukuussa tuo viidakossa rämpiminen sitten jatkuu ja tällä kertaa Filippiineillä Mt. Victoria Peaks vuorossa. Tulivuori sekin...mutta lisää siitä myöhemmin.
