Lauantain 19.02.2011 treenit

Tälle päivälle tuli viisi tuntia treenien ohjausta ja itse treenasin niistä kaksi. Lauantai on tällä hetkellä meikäläisen pisin työpäivä ja treeni mielessä myös haastava.  Herätys jo kasilta aamulla että kerkeää syödä rauhassa kunnon aamupalan ja vielä ajoissa (HIPKOn) kontulan salille ennen kahvakuulatunnin alkua.

 

Klo. 10:30-11:30 Kahvakuula HIPKO Kontulan sali

Teetin aamuvirkuille treenareille saman treenin kuin keskiviikkona mutta nyt toistojen sijasta tekivät 30 sekuntia per liike. Säästelin itseäni päivän omia treenejä silmällä pitäen ja vain ohjasin nämä treenit. (Treeni löytyy alempaa...) Siirtymisen aikana söin proteiinipatukan ettei energiat lopu kesken niin kuin edellisviikon lauantaina.

 

Klo. 12:00-13:00 Combat Hapkido peruskurssi HIPKO Vuosaaren sali

Kuulan jälkeen puolentunnin siirtymäaika kontulasta vuosaaren salille jossa vuorossa Combat Hapkidon peruskurssi. Perusmateriaalin läpikäymistä hieman sovelletusti etteivät porukat ihan tylsisty. Kaatumisharjoituksia, suorilta lyönneiltä puolustautumista, polvipotkua ja noista aineksista rakennettua sovellusharjoitusta.

 

Klo. 13:00-14:15 Combat Hapkido ylemmätvyöt HIPKO Vuosaaren sali

Heti peruskurssin perään vedettiin yhdessä Markon (Råman) kanssa ylempienvöiden treenit jotka itsekkin jotakuinkin kokonaan treenasin. Kolme eri niputustekniikkaa lähietäisyydeltä vastatekniikkana tarttumisiin yhdellä tai kahdella kädellä staattisesti, työntäen ja vetäen. Annettiin myös luovan ajattelun kukkia ja kaikki saivat hakea omia ratkaisujaan edellä mainituista lähtökohdasta. Suurinosa ajasta käytettiin kuitenkin taas pystyottelutekniikoiden harjoitteluun ja tarkemmin vielä oman suojauksen eli paketin kasassa pitämiseen. Sparria yhden miinuutin erillä ehkäpä jotain 15 erää. Selkä oireili taas hieman kun rupesin potkimaan mutta ei mitään ihan hirveetä haittaa mutta alaselkä on jotenkin väsyneen oloinen jumituksen lisäksi...

 

Pari hyppytuntia tässä välissä eli ruokatauko ja sitten salin vaihto KIKOlle leppävaaraan jossa otin pukkarissa noin puolen tunnin päikkärit.

 

Klo. 17:00-18:00 Tekniikkanyrkkeily KIKO Leppävaara

Ensin peruslämppärit niin kuin aina. Tänään tehtiin peruslyöntien harjoittelua kahden lyönnin sarjoissa niin että, tekivät kaksi eri lyöntiä samalla kädellä. Esimerkiksi etukäden suora ja uppari (kohokoukku). Kun peruslyönnit oli käyty läpi teetätin askelluslyötejä suorilla eteenpäin ja kun se rupesi sujumaan niin sitten taaksepäin sama homma. Loppuun vielä hieman lyötirallia kuuden lyönnin sarjalla pääpainotus käsien palautuksella eikä niinkään nopeudella.

 

Klo. 18:15-19:15 Kahvakuula KIKO Leppävaara

Päivän viimeinen treeninohjaustunti ja toinen päivän omista harjoittelutunneista. Koska KIKOn ryhmät eivät olleet vielä tehneet keskiviikon treeniohjelmaa niin tehtiin se ja taas tavoitteena saada 10 toistoa kaikkia liikkeitä kolme kierrosta.

 

Lähdettiin taas rauhallisesti liikkeelle herätellen kroppa vähän kerrassaan. Käytännössä tehtiin sama lämmittely kuin keskiviikkonakin mutta hieman enemmän haettiin lämpöä kehonpainolla tehtävillä liikkeillä kuin silloin ja perään kuulalla muutamia lämmittäviä lisäliikkeitä. Sitten mentiinkin taas varsinaiseen tekniikkaosioon ja samlla tavalla käytiin läpi perusheilautukset ja nostot sekä varsinaisessa harjoituksessa olevat vaikeammat/uudet liikkeet. 

 

Liikkeinä oli tällä kertaa:

 

1. 1 käden Etuheilautus vasen käsi

2. Askelkyykky eteen oikella jalalla samaan aikaa vasen käsi työtää kuulan rackistä pään yläpuolelle

3. 1 käden Etuheilautus oikea käsi

4. Askelkyykky eteen vasemmalla jalalla samaan aikaa oikea käsi työtää kuulan rackistä pään yläpuolelle

5. Tempaus vasen käsi

6. 1 jalan maastaveto ristiin eli kuula on vasemmassa kädessä ja kuula käy maassa oikean jalan varpaiden edessä

7. Tempaus oikea käsi

8. 1 jalan maastaveto ristiin eli kuula on oikeassa kädessä ja kuula käy maassa vasemman jalan varpaiden edessä

9. Pullover + vatsarutistus jalkojen nostolla

10. Horizontal row vasen käsi

11. Horizontal row oikea käsi

12. Floorpress vasen käsi

13. Floorpress vasen käsi

14. Vartalon sivuille taivutus kuula rintakehän korkeudella tai pienemmällä kuulalla suorilla käsillä pään yläpuolella

 

Tavoitteena tehdä 10 toistoa jokaista liikkettä kolmen kierroksen ajan ja jos vaan mahdollista niin tauko vain kierrosten välillä. Tein itse ensimmäisen kierroksen käyttäen vain 16kg kuulaa kuullostellen miten selkä kestää ja reagoi. Selkä tuntuikin olevan ihan ok 16kg kanssa joten otin toiselle kierroksesta lähtien toiseksi kuulaksi 24kg jolla tein kaikki muut paitsi liikkeet 2, 4, 9 ja 14. Jos nyt joku ihmettelee miksen ottanut esimerkiksi 20kg millä olisin pystynyt tekemään myös nuo neljä liikettä niin syy on hyvin yksinkertainen. Kuulia ei vaan ollut tarpeeksi kun tunnille osallistujia sen verran monta.

Treenifiilis oli hyvä ja energiaa tuntui riittävän vaikka päivällä tauon aikana oli taas tunne että, mitenkähän sitä jaksaa puristaa kuulatreenin. :-)

 

Viikon harjoittelutuntien saldo oli siis kokonaisuudessaan yhdeksän. Noista siis kaksi oli puhtaasti kahvakuulaa ja yksi kieroharjoittelua sekä kahvakuulaa. Olen kyllä ihan tyytyväinen tämän viikon harjoiteluuni ottaen huomioon tuon selkäni jumituksen. Ehkä ei ihan täydellä höyryllä pystynyt tällä viikolla puskemaan treenejä läpi mutta kuitenkin tunnen kunnon selkeästi parantuneen viime viikkojen aikana. Kehitys on tapahtunut nimenomaan kestävyyspuolella mikä onkin juuri sitä mitä minun pitäisikin saada kehitettyä.

 

Palkitsenkin itseni hyvällä ruualla loppuviikonlopun ja palauttelen kehoa ensiviikon treenejä varten joka tulee olemaan muutenkin kevyempi harjoituksellisesti kuin tämä. :-)

 

Ensi viikkoon! Harjoittelun iloa kaikille! :-)

Lauantain 19.02.2011 treenit

How To Prevent Prostate Problems And Diseases?

The prostate is the central portion of a male's reproductive :. It secretes fluids that aid in the transportation and activation of sperm. The prostate related is found just while watching rectum, below the bladder and surrounding the urethra. When there is prostate problem, in most cases really miserable and inconvenient for that patient as his urinary method is directly affected.

The common prostate medical problems are prostate infection, enlarged prostate and cancer of the prostate.



Prostate infection, also known as prostatitis, is among the most common prostate-related overuse injury in men younger than 55 yrs . old. Infections from the men's prostate are classified into four types - acute bacterial prostatitis, chronic bacterial prostatitis, chronic abacterial prostatitis and prosttodynia.

Acute bacterial prostatitis is the least common of most varieties of prostate infection. It is brought on by bacteria located in the large intestines or urinary tract. Patients may go through fever, chills, body aches, back pains and urination problems. This condition is treated by using antibiotics or non-steroid anti-inflammatory drugs (NSAIDs) to relieve the swelling.

Chronic bacterial prostatitis is often a condition of a particular defect inside gland and the persistence presence of bacteria within the urinary tract. It can be due to trauma to the urinary tract or by infections originating from other parts in the body. A patient may feel testicular pain, back pains and urination problems. Although it is uncommon, it can be treated by removal with the prostate defect followed by the use antibiotics and NSAIDs to treat the soreness.

Non-bacterial prostatitis accounts for approximately 90% of most prostatitis cases; however, researchers have not even to create the sources of these conditions. Some researchers believe chronic non-bacterial prostatitis occur because of unknown infectious agents while other think that intensive exercise and high lifting can cause these infections.

Maintaining a Healthy Prostate

To prevent prostate diseases, a suitable diet is important. These are some with the steps you can take to maintain your prostate healthy.

1. Drink sufficient water. Proper hydration is essential for overall health and this will also keep the urinary track clean.

2. Some studies claim that a number of ejaculations weekly will assist you to prevent cancer of prostate.

3. Eat beef without excess. It has been shown that consuming greater than four meals of beef a week will raise the probability of prostate diseases and cancer.

4. Maintain an appropriate diet with cereals, vegetable and fruits to ensure sufficient intake of nutrients needed for prostate health.

The most significant measure to look at to make sure a normal prostate is usually to choose regular prostate health screening. If you are forty years of age and above, you should select prostate examination at least one time 12 months.

New comment

Treenipäiväkirja

Kiipeily- ja lomamatka Pohjois-Italiaan.

Pitkä aika on mennyt viime päivityksestä. No, matka Venäjälle ei sitten toteutunut. Elbrus ei avautunut... Kuulimme liian myöhään, että pohjoispuolelta saattaisi päästä kiipeämään. Virallisesti alue ei kuitenkaan ole auki, joten reissu olisi voinut loppua vaikka ihan vuorenjuurella kun sotilaat...

Uusia haasteita...

Kesäloma alkoi treenienohjaamisesta mutta ei treenaamisesta. Toukokuusta asti olen lisännyt aerobista treeniä kahvakuulan ja kiertoharjoittelun rinnalle. Tarkoituksena lähteä kiipeämään euroopan korkein vuori venäjällä nimeltään Elbrus. Näillä näkymin reissuun lähdetään Elokuun puolella....

Kisatavoite siirtyy syksyyn...

Kisatavoite siirtyy nyt pakon sanelemana syksyyn. Kevään aikana vaivanut selkäkipu oli juuri ennen ilmoittautumisajan loppumista niin pahana että, tein päätöksen olla menemättä SM-kisoihin nyt Toukokuussa ja yrittää saada selkä parempaan kuntoon levolla. Viime viikon olin flunssaviruksen kourissa...

Tiistain 19.04.2011 treenit Kahvakuula

Aamutreeni työntöjä ja tempauksia.   110 työntöä kahdella 16kg kuulalla ja heti perään 100 tempausta.   Selkä kesti yllättävän hyvin mutta vasen olkapää tuntuu edelleen hyytyvän liian nopeesti.  

Lauantain 16.04.2011 treenit Kahvakuula

Kahdet treenit taas ja sama ohjelma kahdesti. Aamulla sekä illalla.   Askelkyykky kuula astuvan jalan puolella rackissä vasen 5 Askelkyykky kuula astuvan jalan puolella rackissä oikea 5 LC vasen 10 LC oikea 10 Kasakka kyykky 10 Tempaus vasen 10 Tempaus oikea 10 Suorinjaloin maastaveto...

Keskiviikon 13.04.2011 treenit Kahvakuula

Ryhmätunti.   Peruslämmittelyjen jälkeen seuraava ohjelma:   Etuheilautus vasen Etuheilautus oikea Longcycle vasen Longcycle oikea Tempaus vasen Tempaus oikea Floorpress vasen Floorpress oikea Kulmasoutu vasen Kulmasoutu oikea Tuulimylly vasen Tuulimylly oikea Suorat vatsat jalkojen+...

Tiistain 12.04.2011 treenit Kahvakuula

Aamun treeni sisälsi työntöjä kahdella 16kg kuulalla ja tempauksia perään.   Toistoja yhteensä: Työntöjä 130 Tempauksia 190  

Lauantain 09.04.2011 treenit Kahvakuula

Kahdesti sama treeni tänään. Aamun ryhmätunnilla tein pelkästään 16kg kuulalla kaikki kierrokset ja loppuun 5 minuuttia tempauksia joita tuli yhteensä 102. Illan ryhmän kanssa ekan kierroksen 16kg, toisen 20kg ja kolmannen 24kg ja loppuun taas tempauksia. Tällä kertaa vain 3 minuuttia joita tuli...

Keskiviikon 06.04.2011 treenit Kahvakuula ryhmätunti

Kahvakuulan ryhmätunti jonka ohjasin ja tein itsekkin. Tänään ohjelmassa oli voima tyyppinen kahden kuulan treeni (muutamaa liikettä lukuunottamatta). Tiistain treenit painoivat olkapäissä ja alaselän särky/pinnetila on palannut mutta tein silti täyden setin. Tein harjoituksen pääasiassa 16kg ja...

Tiistain 05.04.2011 treenit Kahvakuula

Aamutreenit vuorossa.   Työntöjä kahdella 16kg kuulalla ja tempauksia yhdellä 16kg miinuutin setteinä n.50 minuuttia. Alussa tein lämmittelyä noin 10 min. Minuutti työntöjä kahdella kuulalla, kello uudelleen käyntiin ja perään minuutti tempauksia. Tässä välissä pidin aina pienen tauon....
<